Syyskuun 26. päivä v. 2005, Helsingin yliopiston päärakennus ja sen suuri juhlasali; paikka on viimeistä sijaa myöten täynnä, ja myös aulatiloissa on runsaasti salin ulkopuolelle jääneitä, mutta heitäkin varten salin tapahtumat välitettiin paikalla oleviin TV-monitoreihin. Salissa on median lisäksi paljon julkisuudesta tuttua yliopistoväkeä - ja tietysti myös runsain joukoin meitä tavallisia mattimeikäläisiä, jotka olivat tulleet paikalle ehkä useimmiten silkasta uteliaisuudesta - toki tapahtuman aihekin useimpia kiinnostaen. Ilmassa leijui suuren urheilujuhlan tuntu, vaikka alkamassa oli Suomen kulttuurirahaston 11. Yrjö Reenpää-luento! Kyseessä ei kuitenkaan ollut aivan mikä tahansa tilaisuus, sillä tällä kertaa luennoijana oli eräs tiedemaailman suurimmista julkkiksista: Richard Dawkins astuu puhujakorokkeelle.

(kuva toisesta luennosta: RichardDawkins.net)

Yleisöllä oli selvästi ristiriitaisia odotuksia tapahtumaa kohtaan – osa yleisöstä odotti Dawkinsia innostuneena (tunnustan kuuluneeni tuohon joukkoon), kun taas eräät vaikuttivat lähinnä siltä, että heidät olisi ollut ehkä parempi tuoda saliin vain turvatarkastuksen kautta. Tilanne oli jännittynyt, ja muistan kuulleeni etukäteisspekulointeja jopa mahdollisista järjestyshäiriöistä. Syy moisiin spekulointeihin ei ollut niinkään juhlaluennon aihe - hieman kuluneelta vaikuttava ”Is Evolution Predictable?” - kuin juhlapuhujan persoona.

Richard Dawkins on Oxfordin yliopiston tieteen kansantajuistamisen (nyk. emeritus) professori, eläintieteiden tohtori, evoluutiobiologi ja huikean menestynyt kirjailija. Hän on Ison-Britannian kansallisen tiedeakatemian Royal Societyn jäsen, lukuisten yliopistojen kunniatohtori sekä voittanut useita tiede- ja kirjallisuuspalkintoja. Onpa hänet kertaalleen äänestetty Britannian älykkäimmäksikin – kaksinkertaisella äänimäärällä toiseksi sijoittuneeseen. Alkujaan Dawkins tuli tunnetuksi monista evoluutiota käsittelevistä kirjoistaan kuten ”Geenin itsekkyys”, ”Sokea kelloseppä” ja ”Viesti miljardien vuosien takaa” - ja hän onkin eräs geenikeskeisen ja gradualistisen evoluutionäkemyksen johtavimpia nimiä ja tehnyt suuren työn evoluution mekanismien ymmärrettäväksi tekemisessä suurelle yleisölle. Mutta ennen kaikkea Dawkins tunnetaan hänen lukuisista esiintymisistään tv- ja radio-ohjelmissa sekä erinäisissä dokumenttielokuvissa. Syy kuitenkin siihen, miksi Dawkins niin voimakkaasti jakaa mielipiteet , liittyy hänen suhtautumiseensa uskontoihin. Richard Dawkins on näet avoimesti ateistinen, jopa uskontovastainen, ja mikä tärkeintä: hän ei kaihda tuon sanomista ääneen! Hän postuloi uskontokritiikkinsä koko laajuudessaan vasta kirjassaan Jumalharha tuon Helsingin luennon jälkeen, mutta monet hänen näkemyksistään oli tuotu hyvin esiin jo hänen aiemmissakin kirjoissaan, joissa Dawkins on mm. ampunut alas lukuisia kreationistien väittämiä.

Tiedemaailmassa, varsinkin luonnontieteissä, ei ateistinen tiedemies ole mikään poikkeus, mutta se tapa, jolla Dawkins uskontoja käsittelee, sitä kyllä on. Tiede ei ole missään nimessä ateistista, eikä ateismikaan tieteellistä, mutta silti tiede suhtautuu uskontoihin useimmiten silkkihansikkain. Metodologinen naturalismi ei sulje pois mahdollisuutta, että asioille löydettäisiin uusia selityksiä, jotka voisivat nykytiedon valossa vaikuttaa yliluonnollisilta. Tiede ei vain käytä moisia selityksiä, koska niitä ei voi havaita – tiede ei väitä, etteikö metsissä asuisi pieniä peikkosia, mutta koska nuo pienet peikkoset vaikutuksineen ovat tyystin havaitsemattomissa (vaikka naapurin setä väitti niitä nähneensäkin), eikä niiden olemassaolemattomuutta voi todistaa, niin tiede yksinkertaisesti  sivuuttaa ne. Vain väitteenvaraisella selityksellä ei tee mitään, koska sen oikeellisuutta on mahdotonta tarkistaa. Peikkoset ovat tässä suhteessa samalla viivalla Jumalan kanssa. Se, että monet meistä suhtautuvat skeptisesti pieniin peikkosiin, mutta tekevät sitten poikkeuksen Jumalan kohdalla, on se, mitä Dawkins kritisoi. Asiaa voi myös tarkastella todennäköisyyksien kautta: onko havaintojen perusteella yhtä perusteltua väittää, että Jumala on kuin ei ole? Usein kuvitellaan, että nuo vaihtoehdot olisivat yhtä todennäköisiä, mutta onko todellakin näin? Jos vastasitte kyllä, niin miettikääpäs hetki ainakin sitä, mihin tuo vastauksenne perustuu.

Moni tiedemies tyytyy vallitsevaan sovinnolliseen Jumalan olemassaolokysymyksen sivuuttavaan suhtautumistapaan, jonka mukaan tiede ja uskonnot eivät käsittele samoja asioita. Puhutaan nk. non-overlapping magisteriasta (NOMA), jonka perusajatus on se, että luonnontieteet kattavat empiirisen alueen kysymykset, kun taas uskonnot hoitavat perimmäisyyskysymykset ja arvot - tuo ajatus on muuten Stephen J. Gouldilta peräisin. Dawkins on kuitenkin mielestäni täysin oikeutetusti huomauttanut, ettei ole mitään perusteltua syytä väittää perimmäisiinkään kysymyksiin liittyen, että vaikka luonnontieteet eivät niihin koskaan kykenisi vastaamaankaan,  että uskonnotkaan pystyisivät.

 ““There may be some deep questions about the cosmos that are forever beyond science. The mistake is to think that they are therefore not beyond religion too.””

On myös perin merkillistä, että moni tiedemies katsoo läpi sormiensa uskontojen toistuvaa tunkeilua tieteen tontille ja kuitenkin nuo samat tiedemiehet saattavat paheksua kollegojensa kreationismiin liittyviä kannanottoja. Mitä muuta kreationismi on kuin luonnontieteiden tontille tuleva kannanotto, joka sotii käytännössä kaikkia luonnontieteitä vastaan? Mitä NOMA:lle tässä yhteydessä tapahtui, vai koskeeko NOMA vain tiedeyhteisöä? Dawkins ei sorru mokomaan pelleilyyn. Hän on lyönyt uskontoja ja erityisesti kreationismia isolla lekalla aina tilaisuuden tullen myös evoluutioaiheisissa teoksissaan. Vastavuoroisesti kreationistisessa kirjallisuudessa Dawkinsia on usein muistettu lämmöllä.

Helsingin luennossaan Dawkins pitäytyi evoluutioaiheessaan. Hän kertoi evoluution ennustettavuuteen liittyen paljon mm. konvergentista evoluutiosta ts. siitä, että erilaisissa ympäristöissäkin evoluutio johtaa usein samantyyppisiin ratkaisuihin. Tuolla hän tarkoitti sitä, että vaikka evoluution kulku olisi joskus varhaisissa vaiheissaan poikennutkin tapahtuneesta, niin silti olisi luultavaa, että tänne olisi kehittynyt mm. näkeviä, kuulevia, haistavia, lentämään ja uimaan kykeneviä lajeja. Vastaavat kehityskulut toistuvat erilaisista lähtökohdistakin. Yksityiskohtia ei siis voitaisi ennustaa, mutta tiettyjä yleisempiä asioita kyllä. Luento oli mainio ja sujui häiriöittä. Ellei häiriöksi lasketa sitä, että isännät joutuivat luennon jälkeen hieman hätistelemään innokkaimpia, jotka halusivat vaihtamaan muutaman sanan Dawkinsin kanssa. En tiedä, oliko paikalla lopultakaan järjestykenvalvojia, mutta ainakaan en sellaisia nähnyt.

Noin viikkoa myöhemmin (2.10.2005) oli Helsingin Sanomissa Dawkinsin haastattelu, jossa hän kertoi mm. evoluutionäkemyksistään ja mielipiteistään USA:n poliittisesta ilmastosta ja ID-liikkeestä. Dawkins sanoo haastattelun lopussa myös ymmärtävänsä, että hänen jyrkistä asenteistaan voi olla haittaakin, ja hän sanoi ongelman olevan saman kuin lääkärillä, joka toteaa vakavan sairauden: kertoako potilaalle totuus vai valkoinen valhe.

Dawkinsin mielestä on parempi puhua totta. Ei ihme, että hän on punainen vaate niin monille.

 

 “”Darwin made it possible to be an intellectually fulfilled atheist.””